Näin lainaat ja palautat kirjoja kirjastosta
Kaikki Transhumanistiliiton jäsenmaksun maksaneet jäsenet voivat lainata kirjoja, kerrallaan korkeintaan kaksi kappaletta. Enimmäislaina-aikaa ei ole, mutta jonkun muun varatessa kirjan se tulee toimittaa joko kirjastonhoitajalle tai varaajalle kahden viikon kuluessa (kuitenkin niin, että vähimmäislaina-ajaksi tulee yksi kuukausi). Kirjastoon voi lahjoittaa omia kirjojaan, joita ei tarvitse toimittaa minnekään ennen kuin niihin tulee varauksia. Kunkin kirjan lainaaja vastaa toimituskuluista itsensä ja kirjaston välillä. Palautuskulut voi säästää toimittamalla kirjan suoraan seuraavalle lainaajalle, joka vastaa vastaanottamansa kirjan toimituskuluista. Kirjan lainaaminen velvoittaa lainaajaa kirjoittamaan kommentin kirjasta tulevia lukijoita varten.

Kirjan lainaaminen
  1. Tarkista kirjaluettelosta, onko haluamasi kirja vapaana.
  2. Lähetä sähköpostivaraus tai tilaus kirjastonhoitajalle (yhteystieto alla)
  3. Kirjastonhoitaja kertoo sinulle viimeisen tiedon kirjan sijainnista, sekä ohjeet sen saamiseksi.
  4. Nouda kirja sen sijaintipaikasta tai pyydä lähettämään postitse - tällöin sinun tulee maksaa postikulu saamiesi ohjeiden mukaisesti.
  5. Lue kirja. Säilytä myös sen paketointimateriaali tulevaa postitusta varten.
  6. Lähetä kirjastonhoitajalle sähköpostitse kirjasta lyhyt tai pitkäkin kommentti tulevia lukijoita varten.
Kirjan palautus
  1. Toimita kirja seuraavalle lukijalle tai kirjastoon. Muista antaa mukaan kirjan mukana saamasi paketointimateriaali, tai käytä sitä postituksessa.
  2. Mikäli postitat kirjan kirjastoon, maksat itse postikulut. Jos postitat seuraavalle lukijalle, tämä maksaa kulut.

Kirjojen lahjoittaminen

Jos haluat lahjoittaa transhumanismiin liittyviä kirjoja Transhumanistiliiton kirjastolle ja siten edesauttaa niiden sisältämien ajatusten levittämistä laajemmin, ota yhteyttä kirjastonhoitajaan.

Kirjaston(hoitajan) yhteystiedot

Ville Salmensuu
Sisarustentie 2 B 7
00430 Helsinki
Puh. 040 569 1977
E-mail kirjasto at transhumanismi piste org